– Kuva: Museovirasto –
L. Onerva
Olen kuin paratiisissa, runoilija L. Onerva ajatteli, kun hän antoi katseensa kiertää Kiurujoen riippakoivuissa, paksuoksaisissa männyissä ja maantienvarren värikkäissä kukkakedoissa. Täällä paikan alkuperäinen luonnollisuus oli yhä läsnä, toisin kuin etelärannikon hienoston kylpylöissä, joissa tekosiveys ja säädyllisyys kukoistivat. Runnilla uitiin alasti luonnon helmassa ja otettiin vesihierontaa Neulatammen kuohuissa täysin viattomasti.
Runni kutsui häntä kesä toisensa jälkeen, vaikka hän sentään tunsi Berliinin, Dresdenin, Pariisin ja Rooman, jossa oli jopa asunut yhden talven Eino Leinon kanssa. Pariisi oli silti hänen ehdoton suosikkinsa: Louvren taideaarteet sykähdyttivät taidehistorioitsijaa.
Onerva huomasi Runnin hyvää tekevän vaikutuksen jo parin päivän oleskelun jälkeen, ja millainen olo olikaan, kun hän oli viettänyt siellä kokonaisen kesän. Jatkuva oleskelu ulkoilmassa leppoisan taivaan alla teki mielen keveäksi ja taittoi kärjen raskailta ajatuksilta.
Ruumiin kunto tässä enemmän huolettikin, koska reumatismi jäyti taas nivelissä. Kolkkoina, kosteina kevätpäivinä kivut olivat yltyneet niin, ettei kesäksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin Runni ja sen hoidot. Niihin kuuluivat monet kuurit, joista muodikasta radiumhoitoa hän kutsui ”rätisemiseksi”, koska veteen lisätty radium sai kehon sykähtelemään. Mieluiten hän kuitenkin nautti vesihoidoista, joista hänen suosikkinsa oli männynhavukylpy. Kylpyveteen lorautettu männynneulasuute keitettiin nuorista männynversoista ja männynoksista. Sen hyvää tekevä vaikutus johtui osittain lämmöstä ja osittain pihkasta, hapoista ja eteerisistä öljyistä, joita neulaset sisälsivät.
Päivän kylpyhoitoon olisi aikaa vielä pari tuntia. Runoilija istahti penkille ruusupensaan katveeseen. Hän tunsi niiden tuoksun ja kuuli kukissa pörräävien mehiläisten surinan. Aurinko lämmitti kankeita jäseniä. Pysähtyneessä hetkessä sanat alkoivat yhtäkkiä tulla. L. Onerva koki, ettei hän keksinyt runoa itse, vaan että se annettiin hänelle. Hän kiirehti huoneeseensa ja kastoi terän musteeseen. Sanat valuivat kynän kautta paperille.
Onpa hyvä viivähdellä
Runnin ihmelähtehellä
Kiurujoen rantamilla
mesimarjan manterilla.
Neulatammi kaukaa pauhaa,
mutta sieluun tuo se rauhaa,
antaa levon, antaa onnen,
työlle tulevalle ponnen.
L. Onerva kuuli käytävältä askelia. Leevi Madetoja kolisteli huoneeseen, ja vaimonsa nähdessään alkoi kertoa havainnoistaan päiväkävelyllä. Onerva ei malttanut kuunnella vaan ojensi paperin mitään puhumatta miehelleen. ”Hmm, tässä on hyvä poljento”, Madetoja makusteli ja alkoi hyräillä runolle sopivaa sävelmää. Runni-teos oli syntymässä.
Runoilija, taidekriitikko ja kääntäjä Hilja Onerva o.s. Lehtinen (1882-1972) käytti taiteilijanimeä L. Onerva. Hän vietti muutamia kesiä Runnilla aviomiehensä Leevi Madetojan kanssa 1930-luvun lopussa. Tarina on faktoihin perustuva kuvitelma hänen kesäisestä tuokiostaan Runnilla.
– Kuva: Museovirasto –
L. Onerva
L. Onerva
– Kuva: Museovirasto –
Olen kuin paratiisissa, runoilija L. Onerva ajatteli, kun hän antoi katseensa kiertää Kiurujoen riippakoivuissa, paksuoksaisissa männyissä ja maantienvarren värikkäissä kukkakedoissa. Täällä paikan alkuperäinen luonnollisuus oli yhä läsnä, toisin kuin etelärannikon hienoston kylpylöissä, joissa tekosiveys ja säädyllisyys kukoistivat. Runnilla uitiin alasti luonnon helmassa ja otettiin vesihierontaa Neulatammen kuohuissa täysin viattomasti.
Runni kutsui häntä kesä toisensa jälkeen, vaikka hän sentään tunsi Berliinin, Dresdenin, Pariisin ja Rooman, jossa oli jopa asunut yhden talven Eino Leinon kanssa. Pariisi oli silti hänen ehdoton suosikkinsa: Louvren taideaarteet sykähdyttivät taidehistorioitsijaa.
Onerva huomasi Runnin hyvää tekevän vaikutuksen jo parin päivän oleskelun jälkeen, ja millainen olo olikaan, kun hän oli viettänyt siellä kokonaisen kesän. Jatkuva oleskelu ulkoilmassa leppoisan taivaan alla teki mielen keveäksi ja taittoi kärjen raskailta ajatuksilta.
Ruumiin kunto tässä enemmän huolettikin, koska reumatismi jäyti taas nivelissä. Kolkkoina, kosteina kevätpäivinä kivut olivat yltyneet niin, ettei kesäksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin Runni ja sen hoidot. Niihin kuuluivat monet kuurit, joista muodikasta radiumhoitoa hän kutsui ”rätisemiseksi”, koska veteen lisätty radium sai kehon sykähtelemään. Mieluiten hän kuitenkin nautti vesihoidoista, joista hänen suosikkinsa oli männynhavukylpy. Kylpyveteen lorautettu männynneulasuute keitettiin nuorista männynversoista ja männynoksista. Sen hyvää tekevä vaikutus johtui osittain lämmöstä ja osittain pihkasta, hapoista ja eteerisistä öljyistä, joita neulaset sisälsivät.
Päivän kylpyhoitoon olisi aikaa vielä pari tuntia. Runoilija istahti penkille ruusupensaan katveeseen. Hän tunsi niiden tuoksun ja kuuli kukissa pörräävien mehiläisten surinan. Aurinko lämmitti kankeita jäseniä. Pysähtyneessä hetkessä sanat alkoivat yhtäkkiä tulla. L. Onerva koki, ettei hän keksinyt runoa itse, vaan että se annettiin hänelle. Hän kiirehti huoneeseensa ja kastoi terän musteeseen. Sanat valuivat kynän kautta paperille.
Onpa hyvä viivähdellä
Runnin ihmelähtehellä
Kiurujoen rantamilla
mesimarjan manterilla.
Neulatammi kaukaa pauhaa,
mutta sieluun tuo se rauhaa,
antaa levon, antaa onnen,
työlle tulevalle ponnen.
L. Onerva kuuli käytävältä askelia. Leevi Madetoja kolisteli huoneeseen, ja vaimonsa nähdessään alkoi kertoa havainnoistaan päiväkävelyllä. Onerva ei malttanut kuunnella vaan ojensi paperin mitään puhumatta miehelleen. ”Hmm, tässä on hyvä poljento”, Madetoja makusteli ja alkoi hyräillä runolle sopivaa sävelmää. Runni-teos oli syntymässä.
Runoilija, taidekriitikko ja kääntäjä Hilja Onerva o.s. Lehtinen (1882-1972) käytti taiteilijanimeä L. Onerva. Hän vietti muutamia kesiä Runnilla aviomiehensä Leevi Madetojan kanssa 1930-luvun lopussa. Tarina on faktoihin perustuva kuvitelma hänen kesäisestä tuokiostaan Runnilla.