IHMELÄHDE

Kerrotaan, että paikalliset asukkaat kävivät nauttimassa Runnin lähteen vettä jo ainakin 1700-luvulla, kenties aikaisemminkin. Rautapitoisen veden huomattiin olevan hyväksi terveydelle, ja kansan suussa alkoi kulkea ihmeellisiä tarinoita sen parantavasta voimasta. Runnin lähteen maine alkoi levitä ja sen luo virtasi kiinnostuneita kaikkialta kotimaasta ja ulkomailtakin. Henrik Gabriel Porthanin 1794 kirjoittama artikkeli Runnin terveysvesilähteestä nosti suosion uusiin mittoihin.

Runni tulee ruotsinkielisestä sanasta brunn joka tarkoittaa lähdettä!

Rakennetun vesilähteen (ihmelähde) ja kylpylän myötä Runnista kehittyi vähitellen vilkas kylä. Kylpylärakennuksessa levähtivät erityisesti reumaattisista kivuista kärsivät vieraat. Nykyisin toimiva Runnin kylpylä on perustettu 1904.

Runnissa Kiurujoen rannalla sijaitseva kylpylä on palvellut asiakkaita 1900-luvun alusta saakka, mikä tekee siitä Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen kylpylän. 

Runnin loistokausi sijoittuu 1910–1930-luvuille, jolloin monet kuuluisat suomalaiset viettivät kesiään Kiurujoenkauniissa maisemissa. 

Runnin ihmelähde löydettiin 1700-luvun puolivälissä, kun rautapitoisen veden huomattiin edistävän terveyttä. Jo kauan ennen virallista löytämistä ympäristössä asuvan kansan suussa kulki ihmeellisiä tarinoita lähteen parantavasta voimasta. Kerrotaan, että muuan jalkavammainen ja muutenkin raihnainen mies oli iisalmelaista herraa soutaessaan pysähtynyt juomaan lähteestä, huomannut veden terveelliseksi, jatkanut lähteellä käyntejä ja saanut terveytensä takaisin.

Kuopion kunnanlääkäri Emanuel Elfvenberg oli 1770-luvulla tarkastusmatkalla Kiurujoen harvaanasutulla seudulla ja tapasi lammaslauman paimenineen. Hänen huomionsa kiinnittyi lampaitten punaruskeisiin sorkkiin. Paimen kertoi lähellä olevasta lähteestä, joka pulppusi rautavettä ja värjäsi saven ruskeaksi.

Elfvenberg kiinnostui asiasta ja sai kuulla useita kertomuksia lähteestä. Hän ilmoitti tietonsa maan ylimmille lääkintäviranomaisille, ja lähteen vesi tutkittiin. Sen todettiin olevan poikkeuksellisen rautapitoista ja jopa parempaa kuin ulkomaiset kivennäis- ja terveysvedet.

Runnin lähde tuli vähitellen kuuluisaksi, ja sinne virtasi vuosi vuodelta yhä enemmän väkeä hakemaan parannusta vaivoihinsa.

Runnivettä nautittiin runsaasti. Juomatunti oli kolmesti päivässä, aamuin, keskipäivällä ja illalla, mutta moni joi vettä pitkin päivää. Vesi oli saatava vatsalaukussa sekoittumaan oikein. Tämän vuoksi kiikuttiin ja hytkyteltiin pölkkyjen varaan asetetuilla honkalankuilla.

Yksityiskohtaisen analyysin Runnin vedestä teki Teknillisen korkeakoulun lehtori G. A. Aartovaara 1930-luvulla. Hän totesi, että Runnin vesi on ainutlaatuista, sillä se sisältää kaikki ne aineet yhdessä, joita ulkomaiden kuuluisissa lähteissä on erikseen. Siinä on runsaasti rautaa ja piihappoa ja lisäksi 25 muuta mineraalia ja kivennäisainetta. ”Tehtyjen kemiallisten tutkimusten mukaan on meillä Runnin lähdevedessä erinomaisen arvokas ja tehoisa terveysvesi, joten ei ole syytä lähteä merta edemmäs kalaan”, hän totesi.

Lähdevesi pulppuaa yhä juomahuoneessa, ja sitä on johdettu solisemaan myös kylpylän aulaan. Vesi on raudanmakuista ja samenee pullotettuna melko pian.