Aurinko oli käynyt levähtämässä sydänyöllä vain muutaman hetken ja paistoi taas huikaisevan kirkkaana. Ilma tuoksui syvänvihreälle keskikesälle: koivulle ja heinälle, jota talonpojat perheineen olivat niittämässä läheisellä pellolla. Voiko olla mitään kauniimpaa kuin Suomen kesä, Aino Ackté ajatteli, kun astui hotellin ulko-ovesta auringonpaisteeseen ja suuntasi juomahuonetta kohti. Aamun juomatunti oli jo alkanut, ja hän liittyi jonon jatkoksi. Juomahallin molemmissa päädyissä olevista ovista soljui ehtymätön edestakainen ihmisvirta. Kaikki halusivat juoda Runnin ihmevettä, jonka vuoksi ihmiset olivat jo yli sata vuotta vaeltaneet paikalle.

Kävellessään juomahuoneelle Aino ihaili lähteen ympäristön kaunista puistikkoa, jossa vehmaiden nurmikoiden halki risteili puu- ja pensasistutusten reunustamia silosantaisia teitä. Komeiden havupuiden ja riippaoksaisten koivujen keskellä kohosivat viihtyisät huvilat, avara juomahalli, okrankeltainen hotelli ja hoitorakennukset. Vieressä virtasi lempeä ruohikkorantainen Kiurujoki, jonka pintaan koivunrungot ja värikkäät huvilat kuvastuivat.

Aino Ackté oli saapunut Runnille eilen. Matka Helsingistä kylpylälle oli ollut melko rasittava. Hän oli matkustanut ensin junalla Iisalmeen ja sieltä höyrylaivalla Runnille. Matkustamiseen hän kyllä oli tottunut. Euroopan-kiertueet ja Amerikan-matkat olivat olleet pitkään hänen arkeaan. Kansainvälinen ura oli jo takana, ja myös jäähyväiskonserttinsa Aino oli pitänyt. Enää hän esiintyi joissakin hyväntekeväisyystilaisuuksissa ja yksityisjuhlissa, kun kauniisti pyydettiin.

Nyt häntä oli pyydetty Runnille konsertoimaan. Pyyntö oli mieluisa, sillä Aino tiesi Runnin maineen seurapiirien suosimana kylpylä- ja lomanviettopaikkana. Häntä ilahdutti tieto, että perheystävä Oskar Merikanto oli saapunut Runnille vain päivää ennen häntä. Oskar oli aina hyväntuulinen ja rohkaiseva, ja toiminut monet kerrat kotimaankiertueilla hänen säestäjänään. Oskarin kanssa voisi hieman verrytellä ääntä ennen lauantai-illan konserttia. Lisäksi Aino rakasti Runnin maalaistunnelmaa. Julkisuudessa hänet tunnettiin diivana, mutta yksityiselämässään hän oli kaikkea muuta. Perheen kesäpaikalla Tuurholmassa Helsingin Laajasalossa hän raivasi metsää vesurilla.

Nuorena ja lahjakkaana laulajana hän oli tehnyt lukuisia maaseutukiertueita ennen tunnetuksi tulemistaan. Hän oli kiertänyt esiintymisen halusta mutta myös kerätäkseen varoja, joilla hän rahoitti lauluopintojaan Pariisissa. Näillä matkoilla hän ymmärsi, että hänen sydämensä maisema oli Itä-Suomessa ja sen kumpuilevissa maisemissa: järvissä, metsissä ja pelloilla. Runnilla hän tunsi olevansa sielunmaisemassaan.

Pariisin-vuosien jälkeen Ainon huomio oli Suomessa kiinnittynyt siihen, miten vaatimattomasti suomalaiset naiset pukeutuivat. Tyylitaju ja hienostuneet käytöstavat puuttuivat, puhe oli sivistymätöntä ja muutenkin suomalaiset olivat hänestä rahvaanomaisia. Aino joutui myöntämään, että diiva hänessä oli silloin saanut vallan. Nyt hän katseli mielellään noita sarkapukuisia savolaisia, lähipitäjien pyyleviä isäntiä ja emäntiä, kirkonkylien kauppiaita ja käsityöläisiä sekä kaupunkien vallasväkeä, jota näkyi Runnin raitilla ja puistoissa. Suomenmielisenä hän myös hivenen ihaili heitä. Hyvä tilaisuus päästä näkemään aitosuomalaista kansaa joukoittain oli kylpylän laivalaiturissa höyrylaivan saapumisaikaan aamupäivisin ja illansuussa. Väki kerääntyi joen törmälle uusia vieraita vastaan. Tutut tervehdittiin, kuulumiset kyseltiin, posti jaettiin ja kaupungista tuodut tavarat nostettiin maihin. Sitten koko vastaanottojoukko valui kirjavana ja vilkkaasti juttelevana jonona ihmelähteelle.